Pohjola-palkinnon finaalikolmikko ratkaistiin yleisöäänestyksellä. Suomen Urheilugaalassa 16. tammikuuta tapahtuvassa loppuhuipennuksessa ovat mukana Hämeenlinnan Jalkapalloseura, Leppävirran Viri sekä Vehkalahden Veikot.

Yleisöäänestyksessä oli ehdolla kuusi seuraa, yllä mainituiden lisäksi Ilves ry, Keravan Naisvoimistelijat ry ja Tikkurilan Judokat ry, jotka esiteltiin loka-marraskuun aikana TV2:n SISU -ohjelmassa. Esittelyjen jälkeen yleisö sai äänestää suosikkiaan viikon ajan (20.–27.11.) Suomen Urheilugaalan sivuilla. Äänestyksessä annettiin yhteensä 13 430 ääntä. Kärkikolmikko sai annetuista äänistä 62,8 prosenttia.

Valitettavasti äänimäärämme ei riittänyt jatkoon pääsyyn.

Ilves ry kiittää äänestäjiään!