Artikkeli on julkaistu Ilves Murisee -lehdessä kesäkuussa 1976.
Risto Hannula on eräs kaikkien aikojen parhaimmista tamperelaismaalivahdeista. Riston ura alkoi joskus 1950-luvun alkupuolella TaPan junioreissa ja jatkui edustustasolla aina vuoteen 1969. Hän edusti Suomea 3 B ja 3 nuorten maaottelussa sekä vartioi TaPan ja KalPon maalia lukuisissa mestaruus- ja suomi-sarjan otteluissa. Nämä pelit sisältävät montakin unohtumatonta muistoa, mutta eräs otteluista oli merkittävin hänelle itselleen ajatellen nimenomaan hänen myöhempiä saavutuksiaan.
Tämä ottelu, jonka aina tulen muistamaan, pelattiin Helsingissä kesäkuun 4 pnä 1961. Vastakkain olivat sarjajohtaja HIFK ja oma joukkueeni TaPa. TaPa oli kahdessa kaudessa noussut maakuntasarjasta mestaruussarjaan. Mitään varsinaisia pelaajahankintoja ei oltu suoritettu, vaan mestaruussarjajoukkueen muodostivat ne samat pelaajat, jotka nostivat joukkueen valiosarjaan. Sarjassa meiltä puuttui kokemusta, mutta vastaavasti jokainen pelaaja tunsi toisensa ja kaikkien kesken vallitsi hyvä yhteishenki.
Tähän otteluun vaikutti myös eräs tekijä, joka sattui aiemmin keväällä. Tampereella pidettiin ennen sarjan alkua maajoukkueleiri, jonne minutkin oli kelpuutettu mukaan. Leirin jälkeen pelattiin harjoitusottelu ja vartioin ykkösjoukkueen maalia. 60-luvun alussa ei Tamperetta pidetty minään jalkapallokaupunkina eivätkä pelaajamme olleet juurikaan mahtuneet maajoukkueisiin. Ja ilmeisesti minuakaan ei sinne muitten pelaajien toimesta haluttu, sillä helsinkiläispitoinen puolustus pelasi kovin avointa peliä ja jouduin antautumaan ensimmäisellä puoliskolla peräti neljästi. Oma syynsä oli tietysti minullakin maaleihin, sillä kokemattomana jännitin turhaan. Puoliajalla tilalleni vaihdettiin toinen maalivahti. Maajoukkue voitti lopulta ottelun 6-4 ja ottelun jälkeen eräs pelaajista tokaisi: “Eihän tästä vaan jää sinulle mitään vaikutusta, kun päästit neljä maalia?” Tämä lause lamaannutti minut täysin. Omasta mielestäni olin yrittänyt parhaani ja käsittääkseni käyttäytynyt asiallisesti muita pelaajia kohtaan. En ymmärtänyt itseeni kohdistunutta arvostelua.
Sarjan avauskierroksella kohtasimme Kiffenin. Eräässä ulostulotilanteessa loukkaannuin päähän ja jouduin jättämään kentän. Tilalleni tuli Kalevi Somppi, joka normaalisti oli kenttäpelaaja. Toivuin saamastani kolhusta varsin nopeasti ja palasin harjoituksiin. Somppi oli kuitenkin hoidellut tehtävänsä moitteettomasti ja jouduin varamiespenkille viiden seuraavan ottelun ajaksi.
Seitsemännellä kierroksella kohtasimme sitten HIFK:n. Se johti sarjaa puhtaalla pelillä. Yllättäen valmentaja määräsi minut aloituskokoonpanoon. Nyt kohtaisin pelaajat, jotka arvostelivat taitojani keväisellä maajoukkueleirillä. Olimme sarjassa kakkosena. Kyseessä oli siis sarjan huippukamppailu. Lähdimme otteluun tavallaan altavastaajan ominaisuudessa. Vastustajamme oli nimikuulu yhdistelmä ja oma joukkueemme kauden tulokas. Pelasimme seuraavassa kokoonpanossa: Risto Hannula – Risto Ylinen, Kyösti Halme (Eero Ruhanen) – Raimo Määttänen, Matti Katajisto, Erkki Lahtinen – Raimo Hyvärinen, Matti Mäkelä, Jarmo Vasama, Raimo Kilpiö, Simo Järvelä. HIFK aloitti ottelun valtaisalla painostuksella. Yleisö kannusti kotijoukkuetta ja vaaralliset tilanteet vyöryivät maalillemme. Kesken painostuksen saimme pallon hetkeksi haltuumme ja nopealla pystysyötöllä Jarmo Vasama vapautui puolittain. Etenemisensä päätteeksi hän laukaisi tulisesti ohi heittäytyvän Anders Westerholmin ja siirryimme 1-0 johtoon.
Iloa ei kestänyt kuitenkaan pitkään. Pari minuuttia myöhemmin tuli maalillemme keskitys. Juoksin palloa vastaan, mutta HIFK:n Hannu Kankkonen oli minua nopeampi. Olin saamaisillani pallon hyppysiini, kun Kankkosen jalka nousi ja hän nosti pallon ylitseni maaliin. Vaaralliset tilanteet jatkuivat ja 16 min. kohdalla tuli maalimme eteen ruuhkatilanne. Pallo joutui Kalle Ekmannille, joka ohjasi pallon varmasti sisään. Peli tasaantui HIFK:n johtomaalin jälkeen. 42 minuutilla Raimo Hyvärinen onnistui tasoittamaan ruuhkan jälkitilanteesta. Poistuimme tauolle tasanumeroissa.
Toinen puoliaika alkoi dramaattisesti. Raimo Määttänen taklasi kahdesti peränjälkeen Stig Holmqvistiä sääntövastaisesti ja tuomari poisti hänet kentältä. Peliaikaa oli jäljellä 40 minuuttia, jonka joutuisimme taistelemaan 10 pelaajalla. Kotijoukkue aloitti välittömästi valtaisan painostuksen ja yleisö odotti johtomaalia. Kerta toisensa jälkeen onnistuimme torjumaan ahdistelut ja mitä pitemmälle ottelu sujui sitä hermostuneemmaksi helsinkiläiset tähtipelaajat kävivät. Ottelu tasaantui vähitellen ja minullakin oli aikaa hengähtää. 5 min. ennen loppua Simo Järvelä pääsi läpi. Anders Westerholm syöksyi vastaan ja pallo kimposi Raimo Kilpiölle. Hän nosti pallon rauhallisesti tyhjään maaliin.
Westerholm loukkaantui tilanteessa, mutta tuomarin kanta oli selvä: maali. HIFK vaihtoi maalivahtia ja loput peliajasta kului meidän varmistellessa voittoamme. Ottelun jälkeen tunteet kuumenivat katsomossa ja yleisöä ryntäsi kentälle. Tuomari selvisi kentältä pelaajien ja joidenkin urheiluystävien saattamana. Tunteiden kuumenemiseen vaikutti edelliskierroksella sattunut vastaava tilanne, kun HIFK kohtasi TPS:n. Silloin maali hylättiin. Ottelun jälkeen HIFK teki tuomiosta vastalauseen, joka kuitenkin hylättiin ja lopputulos jäi voimaan. Olimme kaataneet sarjajohtajan ja varmistaneet paikkamme sarjan kakkosena.
Ottelulla oli henkisesti erittäin suuri merkitys pelaajaurallani. Keväinen tapahtuma maajoukkueleirillä oli masentanut minut pitkäksi aikaa ja samoin loukkaantumiseni avausottelussa. Tässä ottelussa sain itsevarmuuteni takaisin ja oivalsin, mikä merkitys sitkeällä harjoittelulla on. Varmistin paikkani joukkueen aloituskokoonpanossa ja minulla oli koko joukkueen luottamus. Tästä eteenpäin saatoin pelata ilman hermopainetta.
