Ilves ry juhlii seuran 90 vuotista taivalta monin eri tavoin. Yksi juhlavuoden merkittävistä asioista on ollut Markku Lehtolan valinta 9.12.2020 pidetyssä vuosikokouksessa kunniapuheenjohtajaksi. Valinta julkaistiin 9.10.2021 pidetyssä Ilves 90 vuotta -juhlagaalassa. Kunniakirjan Markku Lehtolalle luovuttivat Ilves ry:n puheenjohtaja Kari Pansio sekä varapuheenjohtajat Jukka Hirsimäki ja Jarmo Huhtala.

Haastattelu on julkaistu ensimmäisen kerran Ilves Murisee -lehdessä.


 

Olet toiminut FC Ilveksen ja Ilves ry:n puheenjohtajana yhteensä 9 vuoden ajan sekä johtokunnan jäsenenä 16 vuotta, joista 13 vuotta johtokunnan varapuheenjohtajana. Ilves Edustus Oy:n hallituksen jäsenenä 5 vuotta sekä Ilves Hockey Oy:n hallituksessa kaksi vuotta. Kaikkiaan olet toiminut 25 vuotta Ilveksen eri johtotehtävissä sekä tämän lisäksi olet hoitanut ilvesperheen lakiasioita jo 20 vuoden ajan. Mutta annetaan Markun itse kertoa lisää.

1. Kuka olet ja mitä teet tällä hetkellä?

Olen 66-vuotias asianajaja, joka on syntynyt Länsirannikolla Laitilassa mutta asunut Tampereen Käpylässä jo yli 30 vuotta. Minulla on vaimo ja 3 lasta (kaikki ihania), jotka myös asuvat Tampereella ja ovat yhtä Ilves-henkisiä kuin minäkin. Toimin tällä hetkellä Borenius Asianajotoimistossa, mutta entistä enemmän olen myös jo viettänyt vapaa-aikaa.

2. Miltä valinta kunniapuheenjohtajaksi tuntui?

Olen siitä erittäin onnellinen ja otettu. Pidän sitä suurena kunniana enkä olisi joskus voinut odottaa saavani sellaista. Olen myös erittäin positiivisesti yllättynyt. Ilves on ollut ja on niin tärkeä osa elämääni.

3. Millä tavoin Ilves tuli osaksi elämääsi?

Vaikka asuin nuorena Länsirannikolla, niin minusta tuli Ilveksen jääkiekkokannattaja 1970-luvun alussa. Syynä siihen oli Lasse Oksanen ja muut Ilveksen pelaajat, jotka pelasivat mielestäni hienoa taitokiekkoa. Siitä asti sydän on sykkinyt Ilvekselle. Jalkapallo-Ilves tuli muutama vuosi myöhemmin, kun ymmärsin, että miksi en kannata myöskin sitä. Muut Ilveksen harrastamat lajit tulivat sitten sydämeeni 1990-luvun alussa.
Ilveksen varsinaiseen toimintaan tulin mukaan, kun vanhin tyttäreni aloitti kaupunginosajalkapallon. Siitä sitten vähitellen mukaan seuratoimintaan. Kaikki lapset ovat olleet mukana Ilveksen jalkapallo ja /tai jääkiekkotoiminnassa.

4. Mitä muita urheiluun liittyviä tehtäviä sinulla on ollut Ilveksessä toimimisen lisäksi?

Olen toiminut 11 vuotta Suomen Palloliiton varapuheenjohtajana, josta ajasta olin noin 2 vuotta Liiton vs/vt puheenjohtajana Sauli Niinistön ja Pertti Alajan jälkeen. Sitä ennen olin toiminut 5 vuotta Palloliiton liittohallituksessa. Lisäksi olin vuosia Palloliiton piirihallituksen jäsen sekä Palloliiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja. Vuodesta 2013 olen toiminut UEFAn (ja nykyisin myös FIFAn) otteludelegaattina, mitkä tehtävät jatkuvat edelleen. UEFAn valiokunnan jäsen olin 8 vuotta. Tampere Unitedin hallituksessa olin sen perustamisesta lukein kolmen vuoden ajan.

5. Mikä on mieliinpainuvin Ilves-muistosi?

Kyllä se varmaan on se 1985 jääkiekon viides loppuottelu ja sen ratkaisu ja sen jälkeiset hetket. Se oli dramaattista. Jalkapallon puolelta 1983 mestaruus ja Juventus-peli sen jälkeen, jossa en kuitenkaan ollut mukana. Tämä lauantain gaala ja nimitys ovat tietenkin myös mieliinpainuva juttu.

6. Mitä Ilves sinulle seurana merkitsee?

Ilves merkitsee minulle ilon hetkiä, jännitystä, mukana oloa, vaikuttamista lasten ja nuorten liikuntaan, ystäviä, tunnetilaa, joka on kaiken aikaa sydämessä. Rakastan Ilvestä seurana ja siten myös kaikissa sen harrastamissa lajeissa. Ilveksen logo on maailman kaunein ja minulle pyhä.

7. Millaisena koet seuratoiminnan ja eritoten Ilveksen tulevaisuuden?

Seuratoiminnan tärkeys vain korostuu tulevaisuudessa. Lasten ja nuorten liikunta on olennaisen tärkeää syrjäytymisen ja kaikenlaisten elintasosairauksien torjunnassa. Tätä merkitystä ei valitettavasti kovin hyvin kaikkialla tiedosteta. Uskon, että kaikista haasteista huolimatta Ilveksen tulevaisuus on hyvä eli että sen toiminta jatkuu entisen kaltaisena. Suurena haasteena on yhteiskunnan tukien vähentyminen, mikä luo taloudellista painetta, sekä talkootyön merkityksen vähentyminen. Kaikilla pitää olla mahdollisuus harrastaa Ilveksessä.

8. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?

Kaikille ilvesläisille terveisiä ja kiitokset siitä suurenmoisesta työstä, jota olette tehneet ja teette edelleen. Se on todella tärkeää. Uskokaa Ilvekseen ja pysykää sen mukana niin hyvinä kuin pahoina päivinä. Kaikkien osalta toivon, että he ymmärtäisivät seuratoiminnan ja ylipäätään liikunnan suuren merkityksen kansanterveydelle. Ilman näitä tulevaisuutemme kansakuntana ja pirkanmaalaisina on paljon vaikeampi.