Kaikki sai alkunsa 70-luvun alussa. Ilveksen värit miellyttivät ja Rauno Bromsin suunnittelema logo meni suoraan pienen pojan sydämeen. Vietin lapsuuteni Sotilaankadulla Turtolassa ja suurin osa kavereista oli ilvesläisiä. Vuoden 1972 miesten jääkiekkomestaruuden muistan, vaikka olin silloin vasta 4-vuotias.

Innasen Eki ja Prusin Hannu perustivat 70-luvun puolivälissä Turtolaan jalkapallojoukkueen Messukylän Minit (Ilves Lumileopardit), mihin liityimme koko kaveriporukalla ja kivaa oli. Ekoista treeneistä muistan, kun Eki mainitsi minulle, että sandaalit eivät välttämättä ole parhaat jalkapallokengät. No, sain sittemmin nappikset, joilla jatkettiin “huikeaa” jalkapallouraa pari kautta. 1979 uskaltauduin E-Kaukajärven kiakkojoukkueeseen maalivahdiksi, jossa ensimmäinen valmentaja oli Punnalan Mikko ja muutaman kauden mittainen kauppariura päättyi Vehmaisten C-junnuissa. Sitten olisi pitänyt alkaa oikeasti treenaamaan…

Tulin Ilveksen historiavalokuva-arkiston hoitajaksi ja muuksikin historiahörhöksi edeltäjäni Antti-Pekka Enrothin suosituksesta hiukan toistakymmentä vuotta sitten. Olin toki jo koko ikäni tallentanut Ilves-historiaa ihan omin päin.

Arvokkaita mentoreita ja oikeaan suuntaan ohjaajia historian tallentamisessa ovat olleet etenkin Aarne Honkavaara ja Kimmo Leinonen. Erityisesti mieleen on jäänyt ensitapaaminen Aarne Honkavaaran kanssa hänen kotonaan ja keskustelut Ilveksen historiasta. Kunnioitus on suuri.

Olen ylpeä siitä, että saan kuulua tähän mahtavaan Ilves-perheeseen. Morjestettavia todellakin riittää! Olen myös hiukan ymmällänikin siitä, että useista lapsuuteni idoleista onkin tullut hyviä ystäviäni. Eipä olisi 70-luvulla uskonut. Myös siitä olen hyvin ylpeä, että minut on kutsuttu Takkuturkkien jäseneksi, kuten myös valinnasta Ilveksen kunniajäseneksi. Suuret kiitokset!

Jääkiekko on minulle päälaji ja on hienoa, että siinäkin taas pärjätään. Käyn aktiivisesti hallissa kannustamassa, mahdollisuuksien mukaan myös vieraspeleissä. Kaikkia muita Ilveksen lajeja seuraan mielenkiinnolla eri viestimistä ja voitot tuntuvat hyvältä. Ilveksen toiminta vaikuttaa Suomen suurimmalta ja silti raikkaalta.

Jatkan edelleen Ilves-historian tallentamista ja julkituontia aktiivisesti. Materiaalia, kuten valokuvia, videoita, pelipaitoja, vanhoja seura-asusteita, muistoesineitä, palkintoja, kirjallista materiaalia ja ennen kaikkea tietoa kerätään ja tallennetaan edelleen innokkaasti. Minuun saa ottaa yhteyttä Ilveksen historiaan liittyvissä asioissa: . Yksi rakkaus - yksi seura…